Anteeksi lukijat, kun en ole pitkään aikaan kirjoittanut tänne. En ole unohtanut teitä, mutta olen ollut muka liian kiireinen. Aiheita minulla kyllä riittäisi.
Olen onnellinen, olkaa tekin!
Vaikka teillä ei menisi elämässä täydellisesti, kuunnelkaa ystävienne iloja ja oppikaa. Onnellisuus ei ole vaikeaa. Siihen tarvitaan vain ripaus itseluottamusta ja positiivista mieltä.
Olen pitkästä aikaa ihastunut. En tiedä onko ”kohteellani” tunteita minua kohtaan, mutta ainakin hän kutsui minut viikko sitten keskiviikkona luokseen 550 km:n päähän. Päätin lähteä, kun rahaakin löytyi jonkun verran ja perjantai-iltana havahduin asemalla ajatukseen ”Mitä minä täällä teen?”. Kun ystäväni tuli minua asemalle vastaan, tajusin miksi olin istunut junassa niin pitkän matkan. Viikonloppu oli sen arvoista. Hän oli yhtä ihana kuin aina ennenkin. Olin hänen luonaan 3 yötä. Hänellä oli paljon töitä, joten tapasin muitakin ystäviäni. Kävimme myös muutamassa baarissa parilla. (tosiaan olen täyttänyt 18 viimebloggauksen jälkeen)
Kyseinen ystäväni ei vastannut minulle eilen pariin viestiin ja puheluun, kun olin saapunut takaisin kotiin. Ajattelin, että olin suututtanut hänet tai että hän pitää minuun nyt välimatkaa, koska haluaa tehdä minulle selväksi ettei hän minusta tykkää. Harmittelin asiasta ystävättärelleni, joka tietää varsin hyvin miten paljon miehestä välitän. Totuttelin ajatukseen, että hän ei tykkää minusta, jotta kun asia tulisi joskus mahdollisesti esille, se ei sattuisi niin paljoa. Purin vihaani/ suruani/ pettymystäni puhelimeeni, siitä repsotti ”maalin” päällä oleva kalvo (siis ei se uusissa puhelimissa oleva suojakalvo) ja revin vain sitä entistä enemmän. Sitten en saanut sitä kokonaan revittyä, joten nyt se on puoliksi irti ja näytössä näkyy selvä raja mistä kalvo on revitty ja mistä ei. Pian tämän jälkeen, huomaan että puhelimeni soi ja tämä mies soittaa minulle. Jumitun paikalleni tuijottamaan nimeä joka vilkkuu puhelimen näytössä. Ystäväni tökkää minua kylkeen ja huutaa että ”Vastaa!”. Säpsähdän ja vastaan, odottaen mitä hän sanoisi selitykseksi hänen hiljaiseen eloonsa. Hän ei selittänyt sitä, enkä kehdannut repiä siitä suurta numeroa ja kysyä asiaa. Juttelimme niitä näitä ja loppu puhelusta olin taas ihan myyty. Ah, se tunne kun on ihastunut ja ihastuksesi soittaa sinulle. Juttelimme vielä illalla Facebookissa ja hän sanoi soittavansa huomenna. 🙂
Olen aivan sekaisin. Olen onnellinen, vaikken tiedä mitä hän minusta ajattelee. Ei sillä niin väliä, minä olen nyt tyytyväinen. Tokihan se vähän mietityttää ja arveluttaa, varsinkin kun hän on kuusi vuotta vanhempi, niin voiko hän tykätä näin nuoresta tytöstä. Miksi ei? ”Rakkaus ei katso ikää.” Ja aika moni asia viikonlopun aikana viittasi siihen että hänellä voisi olla tunteita minua kohtaan. En silti vielä odottele liikoja, olen niin joskus tehnyt ja jossain välissä lyssähtänyt takaisin maan pinnalle, se sattuu.
Tällaista minulle kuuluu nyt ja seuraavana vielä yksi kipale ja sitten lähden nukkumaan, huomenna kouluun! Hyvää yötä, lukijat, olkaa onnellisia pienistäkin asioista ja iloitkaa ystävienne puolesta! 🙂 <3
Oli tarkotus laittaa Olavi Uusivirran On niin helppoo olla onnellinen mut siitä ei löytyny hyvää versioo youtubesta, joten laitan sit tän ku tää muistuttaa mua mun mahtavasta viikonlopusta. 🙂
Suurlähettiläät – Kuka pysäyttäisi kellot?
httpv://www.youtube.com/watch?v=3_mZ2R_hOE0
Kuka voisi kellot seisauttaa
kun turhan nopeaan
aika tänä yönä raksuttaa
Mistä aikaa lisää sais
yö kun juoksee aamuun päin
kai saan sua vielä koskettaa
Aika on niin julma
se matelee
juuri silloin kun se saisi kiiruhtaa
nyt kun olet siinä
aika suinpäin ryntäilee
Kohta aamun koi
sut pesee vierestä pois
itsekseni vaivun uusintaan
ja mä rukoilen
että aika vois
saada sinut pian palaamaan.
<3